Herätköön tämä blogi hetkeksi. Olen nimittäin pakkamassa Maan sylin kamppeita autoon. Huomenna nokka kääntyy kohti pohjoista. Tavoitteena on vaatimattomasti Inari. Kalenterini mukaan olen sopinut sinne esitykset viikonlopulle. Perjantaina Ivalossa elokuvateatteri Aslakissa ja lauantaina ensimmäinen kuppilakeikka Inarin Kultahovissa.

Hyvällä mielellä lähden matkaan. Sillä suunnalla kun sattuu asumaan tuttuja, jotka varmaan haluavat nähdä esityksen. Ja saahan ne tuntemattomatkin tulla. Sitä en osaa sanoa, mitä Turusesta Ylä-Lapissa ajatellaan, eikä ole etukäteen väliksikään. Onhan Hessu tietenkin syrjäseutujen puolestapuhuja. Eikö lie Inari jostain katsottuna syrjässä? Tosin ei lainkaan niin syrjässä kuin Helsinki.

Tänään on sitikan suursiivous ja sitten sitä pakkaamista. Toivon, että autoraukka jaksaa tuon parituhatta kilometriä. Koitan kaasutella kohtuullisesti.

Maan sylin kevään Savon turnaus on saatu päätökseen. Voin onnitella itseäni siitä, että hyvällä energialla mentiin loppuun saakka. Viimeisenä viikoloppuna oli miellyttäviä juttuhetkiä kyläihmisten kanssa. Varpaisjärven Korpiteatterissa jo 80-luvulla aloitelleet oman kylän teatterilegendat kertoilivat esityksistään ja erityisesti pontikankeittonäytöksistään. Olihan nauravasilmäistä porukkaa. Sekin pisti silmään, että tämä talo oli poikkeuksellisesti hyvin miesvetoinen. Täytyy olla kiitollinen, että tuollainen kyläelämä on edelleen voimissaan, vaikka sitä yritetään jatkuvasti nitistää.

Varpaisjärven ilta jatkui jättipizzalla ravintola Reippaankulmassa ja Heikkisen mukavassa lomamökissä saunomisen, grillailun ja Pihkatapin seurassa. Viimeiseen esitykseen otettiin vauhtia Nilsiän Pyhän Johannes Kastajan kirkosta ja liturgiasta. Satuimme paikalle sopivana päivänä, sillä palveluksen jälkeen tarjolla oli maittavaa lohisoppaa. Kohokohtana oli kuitenkin isä Olavin kädenvääntö ja sormikoukkukisa nuoren ponomarin kanssa. Näin meillä valmistaudutaan suureen juhlaan! Ja karjalan kieltä kuului sieltä täältä. Sekin riemastutti.

Viimeisen esityksen yleisömäärä Tuusniemen Erä-Veikkolassa oli sellainen, että jo ennen kiertueen alkua tekemäni yleisömääräarvio heitti lopulta yhdellätoista katsojalla plussan puolelle. Kohtuullisen tarkka arvaus siis.

Kiitos tästä keväästä kaikille, jotka olette seuranneet kirjoitteluani täällä. Olisi mukavaa tietää keitä te muuten oikein olette. Laittakaa viestiä ja palautetta Facebookin Maan syli teatteriesitys -sivuille, jos siltä tuntuu. Nyt minun on aika siirtyä teatterihommissa pois näyttämöltä Maarianvaaran kesäteatterin Kilpakosijoiden tuotantohommiin. Maan syli on nähtävillä seuraavan kerran 6-7.6. Inarissa ja Ivalossa. Tiervâpuáttim!

Savon kierroksen viimeinen neljän esityksen viikko on puolessa välissä. Kaavin Viljamaan Kartanon esityspaikka jäi mieleen. Se kun oli 1920-luvulla rakennetun koulun entisessä luokkahuoneessa, joka nyt olikin mitä parhain huoneteatteri. Tunnelma oli sen mukainen, lämmin ja yhteinen. Molemminpuoliset kiitokset olivat vuolaat. Alla on esityksestä pari kuvaa, jotka otti Ruud Dirks, paikan hollantilainen isäntä. Kiitos hänelle. Esityksen lisäksi sain nauttia keskimmäisen poikani Vernerin kanssa vastasyntyneiden karitsojen touhuista sekä sohjofutiksen riemusta.

Eilen olin Säyneisten ns-talolla. Alkuinnostusta herätti lavalla seissyt hirsipuu. Vieressä oli tahko. Näinkö tämä nyt sitten päättyy? Hirteen tai pyövelin kiiltävän kirveen alle? No, hirsipuun siirsin sivummalle. Tahkolle keksin käyttöä esitykseen, johon tulikin porukkaa oikein mukavasti. Paikalla oli myös kymmenkunta oman paikallisen teatterin aktiivia. Olipa kunnia saada viettää iltaa heidän kanssaan. Puhetta teatterin tekemisestä olisi riittänyt vaikka yöhön. Yhteisen kokemuksen jakaminen on niin tarpeellista. Toivotan heille intoa ja hyvää tälle kylälle, joka on selvästi päättänyt pärjätä kaupunkeihin karkaamisen kuivakiskoisessa maailmassa. Eläköön elävät kylät ja muaseutu!

Viikonloppuna minua odottaa vielä Korpiteatteri Varpaisjärvellä ja suurella hirvenpäälla koristettu juhlahuone Tuusniemen Erä-Veikkolassa. Sitten annan asian huilata ainakin hetken. Onhan tätä ollut jo ihan olemalla, kuten Pentti Haanpää saattaisi sanoa.

Olenpa ylittänyt Savon ja Pohjois-Karjalan rajan monta kertaa tänä keväänä. Eikä se ole mikään itsestäänselvyys, vaikka Ohtaansalmen yli pääsee nykyään autolla tuosta vaan kaasu pohjassa. Joskus siinä oli raja, joka erotti kaksi suurvaltaa toisistaan. Rajan luona taisi tosin asua tavallista itäsuomalais-karjalaista rahvasta. Ehkä länsipuolella puhuttiin enemmän suomea ja kuuluttiin lutheeruksen kirkkoon tai siis saatiin maksaa verot Ruotsin kirkolle. Itäpuolella puhuttiin varmaan enemmän karjalaa ja poltettiin tuohuksia, punallettiin ristinmerkkejä ja pidettiin savupirtin nurkassa Kaikkivaltiaan ikonia. Tokkopa muuta eroa oli. Samaa köyhyttää ja maaelämää.      

Erot ovat nykyisinkin vähäiset. Karjalaa tosin osataan enää huonosti. Pikemminkin länsipuolelle viimeisten sotien jälkeen siirtyneet salmin evakot ovat vielä kielitaitoisia. Näin oli ainakin Lapinlahden Alapitkällä, jossa pidin loppukiitospuheen karjalaksi. Hyvin ellendettih.

Vaan olipa niin tai näin, tämä autoilu alkaa jo riittää. Tällä viikolla on vielä neljä esitystä jäljellä ja se on sitten Savon suhteen siinä. Miellyttävintä on ollut kumpuiset maisemat Kaavin, Juankosken ja Nilsiän pitäjissä. Syvärinniemi Palonurmessa oli kaunis kävelypaikka. Siellä oli hyvä keskittyä esitykseen. Viime vuonna esikoisteoksen julkaissutta Antti Heikkistä oli kiva tavata Nilsiässä. Odotan innolla hänen Juice-elämänkertaa. Toivon, että tämäkin viikko antaa vielä iloa sekä esiintyjälle ja yleisöille. Minä ainakin pidän henkeä ja tuoreutta yllä. Jokainen ilta kun on ensi-ilta.

Terveh. Huomei ozutan Muan sylin Lapinlahten Alapitkän kyläs. Se on moine kylä, kudamas ollah eletty rajakarjalazet. Hyö pajettih Savon čurale voinan jallois. Onnuako sie viegi maltetah paista karjalakse. Pidänöy huomei kyzyö sidä heilpäi. Sidä en tiijä himotannougo heidy kuulta pohjaskarjalazen Turuzen kirjuttamua paginua. Yksikai, minä heile ozutan starinua kylien elokses, himomurginas, vuassas, akois, luondos da vahnoin kylien burlakois. Tervehtulemua!

Kelloja siirrellessä huomautan, että Pieksämäen monologi-kisat menivät osaltani ohi jo eilen. Esityksestä tunnuttiin pitävän, minkä nyt reaktioista pystyin päättelemään. Ohjaaja ainakin oli hyvin tyytyväinen ja minä myös. Muuten kisahommat saavat kuulua tuomareille. Nyt on viikko lomaa tästä hommasta. On aikaa hiljentyä ja puhdistautua. Ensi viikonloppuna heilutaan sitten kolmen esityksen vauhtia. Saan silloin esiintyjäkartalleni kolme uutta kylää: Ylä-Luostan, Palonurmen ja Alapitkän. Iloitsen varovaisesti jo etukäteen.